Joonas Konstigin Kaikki on sanottu oli vaihteeksi kirjoja, jotka olisi tehnyt mieli ahmia kerralla. Tapahtumasarjan sysää liikkeelle aikuistumisen kynnyksellä olevien, luonteeltaan hyvin erilaisten sisarusten isän kuolema, mutta matkalla kohti loppuratkaisua päädytään niin Afganistaniin kuin lääkkeiden viihdekäyttöä harjoittavien ja elämässään vähän eksyneiden nuorten hoitolaitokseen.
Tapani mukaan luin taas ensin kirjan ja sitten sen, mitä siitä sanotaan muualla. Oma näkemykseni erosi taas kuin yö päivästä, mutta juuri tulkintatapojen subjektiivisuushan tekee muiden kokemuksista niin mielenkiintoisia. Jotkut kokivat, että kirjassa tapahtuu liikaa ja sivuhenkilöitä suorastaan satelee. Minä taasen suorastaan kammoan tunnekuvauksia ja nautin siitä, että henkilöiden sielunmaisemaa tuodaan ilmi tekojen kautta. Pidin tästä todella, todella paljon ja kirjan loppuessa iski vain hyvien kirjojen kohdalla tavattava ikävä päähenkilöitä kohtaan - tahtoisin tietää, mitä Tomalle, Henkulle ja Samulle kuuluu nyt.
Suosittelen, ehdottomasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti